Allan
Esittäjä Pori Dance Company
Tanssikenttämme kestoihmeen, Pori Dance Companyn, vierailu Helsingissä oli merkkitapaus. Jo neljännesvuosisadan ryhmä on kyennyt uusiutumaan ja toimimaan kasvualustana monille hienoille tanssijoille. Menestyksen keskeinen syy on se, että ryhmän perustaja ja pitkäaikainen johtaja Liisa Nojonen on saanut Poriin vierailijoiksi häkellyttävän kokoelman kärkikoreografejamme
Esittäjä Tero Saarinen Company
Aleksanteri tanssii -tapahtuma tarjoaa täyteläisen läpileikkauksen Tero Saarisen tuotannosta. Ohjelmassa on Gaspard vuodelta 1999, Wavelenghts vuodelta 2000 sekä kolme vuotta sitten valmistunut Vox Balaenae. Poikkeukselliseksi illan tekee se, että kaikki teokset kuullaan live-säestyksellä, josta vastaa Kamariorkesteri Avanti! Harvalla suomalaisella nykytanssiryhmällä on vielä resursseja pitää yllä laajaa ohjelmistoa
Esittäjä Valeri Mihailovskin Pietarin baletti
On olemassa hyvää huonoa makua ja huonoa huonoa makua. Pietarin miesbaletin 20-vuotisjuhlanäytöksen koko ensimmäinen puolisko edusti jälkimmäistä. Olisipa koko show perustunut väliajan jälkeen nähtyyn lajiin, minkä he taitavat parhaiten eli balettiparodiaan
Esittäjä Koskisalo Ahto, Kirjonen Leo, Launis Kaisa, Sutinen Esete, Tarvainen Jukka
Alpo Aaltokosken koreografiat Aleksanterin teatterissa. Yksi päivä ja yksi yö, tanssi Ahto Koskitalo, musiikki Uljas Pulkkis, valot Kalle Paasonen, puku Marja Uusitalo. Rukoilijat, tanssi Leo Kirjonen, Kaisa Launis, Esete Sutinen ja Jukka Tarvainen, musiikki Giya Kancheli, valot ja lavastus Kalle Paasonen, pukusuunnittelu Marja Uusitalo
Esittäjä Krepostnoy-baletti
Waiting for the Angel Aleksanterin teatterissa. Koreografia Elena Prokopieva, tanssi Krepostnoy Ballet. Unikuvat eivät aukea Tanssi. Pietarilaisen Krepostnoy-baletin eli Elena Prokopievan tanssiteatterin Helsingin vierailun avausteoksena nähtiin ryhmän käyntikortiksi muodostunut teos Waiting for the Angel
Esittäjä Suomen kansallisoopperan balettioppilaitos
Ruma ankanpoikanen. Koreografia Anandah Kononen, musiikki Tauno Marttinen. Osa Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen kevätjuhlaa Aleksanterin teatterissa. Joutsenen muodonmuutos lumoaa ikuisesti Tanssi. Hienoa, että Anandah Kononen teki Kansallisoopperan balettioppilaitoksen kevätnäytökseen suursatsauksen klassikkosadusta Ruma ankanpoikanen
Esittäjä Tanssiteatteri Tsuumi
Tanssiteatteri Tsuumin Mahti Aleksanterin teatterissa. Kalevalan urhot uudistuivat Kalevalan 175-juhlavuoden kunniaksi Tanssiteatteri Tsuumin taiteellinen johtaja Samuli Nordberg on tarttunut kiihkeästi kansalliseepoksen syrjään. Hän on heilauttanut sen vauhdilla ja huumorilla uuteen kulmaan teoksessa Mahti
Esittäjä Carlson Carolyn
CCN Roubaix: Double Vision. Koreografia ja tanssi Carolyn Carlson, lavastus ja videot Naziha Mestaoui ja Yacine Aït Kaci, musiikki ja ääni Nicolas de Zorzi, valot Emma Juliard
Esittäjä Tanya Huotari, Marjo Kiukaanniemi, Jere Kolehmainen, Laura Kontoniemi,Sakari Saikkonen, Jarno Sakki
HisStory of Rock Aleksanterin teatterissa. Koreografia ja ohjaus Sami Saikkonen, valot Jukka Huitila, puvut Tia Cohen
Esittäjä Oshima noo-teatteriseurue
Oshima noo -teatteriseurueen esitys Hagoromo Aleksanterin teatterissa. Aasia Helsingissä -festivaalin ohjelmistoa
Yhteensä 13 hakutulosta.
Päänäyttelijän traagisesti menettänyt Fast & Furious 7 teki historiaa – pääsylipputulot 350 miljoonaa euroa
Suomalaisia ei kelpuutettu elokuussa Ruotsissa järjestettäville suurille dekkarifestivaaleille
Yleisöstä Kansallisbaletin lavalle hälytetty ballerina: "Olin šokissa eikä adrenaliini ole vieläkään laskeutunut"
Arvio: Katsoja on keskipiste
Toivo Kärjen tuotannosta julkaistaan jättimäinen kokoelma – jopa yli 1 200 sävellystä